Nurmijärvi-ilmiöllä tarkoitetaan muuttoliikkeen suuntautumista keskuskaupunkien läheisyydessä olevaan pientalovaltaiseen ja usein hajautettuun yhdyskuntarakenteeseen perustuvaan asuin- ja elinympäristöön, josta liikkumis- ja asiointivirrat suuntautuvat lähimpään (palvelu)keskukseen. Analyysissä pureudutaan seitsemän suurimman kaupungin ja niiden kehyskuntien muuttovetovoimaan maan sisäisessä muuttoliikkeessä vuosina 2000-2017.
Analyysin kohteena olivat Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun ja Jyväskylän seutujen 7 keskuskaupunkia ja niiden 45 kehyskuntaa. Analyysissä verrattiin keskuskaupunkien ja kehyskuntien muuttovetovoimaa viisivuotisjaksoittain 2000-2004, 2005-2009, 2010-2014 ja vuosina 2015-2017/8. Finanssikriisin (2008) jälkeen on tapahtunut merkittävä käänne keskuskaupunkien ja kehyskuntien muuttovoittoisuudessa. Keskuskaupunkien muuttovoitot ovat kasvaneet vuoden 2008 jälkeen ja kehyskuntien vähentyneet. Nurmijärvi-ilmiö oli voimakkaimmillaan 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, mutta on sen jälkeen vaimentunut. Nurmijärvi-ilmiö vahvistuu oletettavasti jälleen talous- ja työllisyystilanteen parantuessa, mutta aikaisemmasta poiketen se kohdistuu entistä harvempiin kehyskuntiin, muuttovoittojen määrä ei saavuta aikaisempaa tasoa ja kehyskuntien välillä tapahtuu kehyskunnan sijainnin, liikenneyhteyksien, keskusta-alueen elävyyden ja kaupunkimaisten piirteiden korostumisen vuoksi voimakasta hajontaa muuttovoittoisuuden suhteen. Tutustu analyysiin